
Suomen sarjakuvaseura on päättänyt myöntää Puupäähattu-tunnustuspalkintonsa Ulla Donnerille. Donner (s. 1988) on Hinthaarassa ja Helsingissä asuva sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Hänen tähän mennessä julkaistut kolme sarjakuvateostaan ovat keränneet osakseen runsaasti kehuja ja arvostusta ulkomaita myöten.
Näistä ensimmäinen, 2017 ilmestynyt Spleenish pohtii individualismin kriisiä. Ulkoasultaan rouhean kauniissa kirjassa nuoret aikuiset pohtivat, miten sopeutua joukkoon ja olla samaan aikaan sekä oma ja että erilainen, ihailtu persoona. Kun kaikki mahdollisuudet ovat avoinna, mistään ei tule mitään. Helpompaa on vajota somen suohon kipuilemaan toisten kaltaistensa kanssa.

Toisessa teoksessa Skiten (2019) eli Sontaa mukaan tulevat kapitalismin ankarat lait. Mainostoimistossa pohditaan, miten kestävää kehitystä pystyttäisiin edistämään myymällä kuluttajille entistä enemmän turhuuksia. Kun seinä nousee vastaan, mennään baariin. Samalla, kun parannetaan maailmaa lasillinen kerrallaan, pureskellaan traumoja muun muassa omista valinnoista, seurustelusta ja mielenterveydestä.

Kolmas kirja Luonnollinen näytelmä (2023) tekee huomioita ekokriisistä ruohonjuuritasolta käsin. Sadunomaisessa tarinassa päähahmo ei ole ihminen vaan koivunlehti ja hänen keskustelukumppaninsa sieniä. Pohdinta metsän ja muun luonnon tulevaisuudesta etenee Danten Jumalaista näytelmää parodioivassa hengessä.

Kaikki kolme teosta ovat ulkoasultaan huolellisesti ja harkiten toteutettuja. Ne on otettu kukin vuorollaan osaksi Suomen kirjataiteen komitean valitsemaa Vuoden kauneimmat kirjat -kokoelmaa.
Donner on luonut oman muotokielensä, jossa esimerkiksi typografia tulee osaksi kuvaa. Tämä noudattaa sarjakuvan perusideaa: sanan ja kuvan yhteispeliä. Jokaiseen sivuun on upotettu enemmän sisältöä kuin, miltä ensivilkaisulla näyttää. Tyylillisiä vaikutteita ovat antaneet Muumit ja meemit, mutta päällimmäisenä kuuluu ja näkyy tekijän oma ääni. Kirjojen huumori on oivaltavaa, Donner ei ilkeile vaan luo sympaattista aikalaissatiiria. Donnerin teokset näyttävät, miten vakavia aiheita voidaan käsitellä lämpimällä ja ymmärtävällä tavalla.
Palkintotilaisuudessa avattu näyttely Kansalliskirjastossa on auki to16.1.–pe 28.2.2025 klo 9–18. Linkki Facebook-tapahtumaan.
Teokset
2017 Spleenish, Schildts & Söderströms
Spleenish, suom. Sinna Virtanen, Kustantamo S&S
2019 Skiten, Schildts & Söderströms
Sontaa, suom. Sinna Virtanen, Kustantamo S&S
2023 Den naturliga komedin, Schildts & Söderströms
Luonnollinen näytelmä, suom. Sinna Virtanen, Kustantamo S&S
2024 Melanie Orenius ja Laura Porola, Breathe – niinku hengitä, kuvitus Ulla Donner
SKS ja Amos REX
Palkinnot
2020 Skiten, Sarjakuva-Finlandia
2024 Den naturliga komedin, Urhundenpriset (Svenska Seriefrämjandet)
2025 Puupäähattu-palkinto (Suomen sarjakuvaseura)