Viime vuonna Suomen sarjakuvaseura vietti viisikymmenvuotisjuhlaansa. Nyt puolestaan seuran tunnustuspalkinto, Puupäähattu täyttää 50 vuotta. Vuoden 2022 Puupäähattu on päätetty myöntää luokanopettaja ja sarjakuvataiteilija Harri Vaaliolle.
Vaalio on syntynyt vuonna 1956. Aiemmin sarjakuvaneuvoksen arvonimen saaneen Vaalion työt tunnetaan parhaiten hänen nimimerkistään Wallu. Se on tullut tutuksi käytännössä kaikilta mahdollisilta sarjakuvan osa-alueilta. Vaalion sarjakuvantekijän ura alkoi jo 1970-luvun puolivälissä, jolloin hänen ensimmäisiä sarjojaan julkaistiin muun muassa Sarjiksessa, Non Stopissa ja Sarjainfossa.
Vaalio voitti 1980-luvun alussa kaksi ensimmäistä Kemin sarjakuvakilpailua, ja julkaisi neljän albumin verran omia kulttuurikuvasarjojaan. Tämän jälkeen Wallun sarjakuvia, eli tekijän mukaan ”naurettavia sarjoja” on ilmestynyt kymmenittäin. Näistä pitkäikäisimpiä ovat ylti 30 vuotta ilmestynyt strippisarja Armas eli Lämsänperäläiset, sekä yhä jatkuva KyöPelit. Yhteistyö Rauli Nordbergin kanssa on tuottanut muun muassa villin lännen parodia Punaniskan, jota Sanoma julkaisi 1990-luvulla 15 albumin verran. Punaniskaa on käännetty myös saksaksi.
Varhain alkanut innostus kotitietokoneisiin teki Vaaliosta suomalaisen digisarjakuvan pioneerin. Toinen merkittävä alue hänen tuotannossaan ovat lastensarjakuvat, kuten Hessu-kirjasarja ja Disneyn nimissä tehdyt Nalle Puh-sarjat. Sarjakuvien teon ohella Vaalio on ollut mukana toteuttamassa pariakymmentä sarjakuvanäyttelyä, joissa on esitelty sekä kotimaisesti että kansainvälisesti suomalaista sarjakuvaa.
Wallun pyöreät, sivellintekniikalla toteutetut ja animaatiohenkiset pottunokkahahmot ovat hyväntahtoisia toimijoita. Hänen sarjoissaan käsitellään karujakin aiheita, mutta aina positiiviseen lopputulemaan pyrkien. Arkisista tilanteista löytyy paljon huumoria, kun niihin lisätään hieman absurdismia. Ei mitään uutta auringon alla, todistaa esimerkiksi Wallun anakronismeilla höystetty Mikrokivikausi-sarja.
Vaalio on tehnyt myös suuren työn sarjakuvantekijöiden ammatillisen aseman parantamiseksi. Hän on Sarjakuvantekijät ry:n perustajajäseniä ja toimi pitkään yhdistyksen puheenjohtajana. Edelläkävijänä ja sarjakuvien(kin) opettajana Vaalio on ollut tärkeä vaikuttaja hyvin suurelle joukolle nykyisiä sarjakuvantekijöitämme. Toisinaan hän on ollut harmaa eminenssi, joka tieten tahtoen ei ole halunnut korostaa omaa merkitystään.
On ilo ja kunnia myöntää Puupäähattu opettaja Wallulle, esimerkilliselle sarjakuvan tienraivaajalle.
Palkinnosta
Puupäähattu on suomalaiselle sarjakuvataiteilijalle myönnettävä tunnustus. Sen saajat ovat tehneet merkittävän taiteellisen uran sarjakuvan hyväksi. Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon, Pekka Puupään päähineen mukaan valmistettuja hattuja on jaettu vuodesta 1972 lähtien, eli nyt 50 vuoden ajan. Puupäähatun ovat tähän mennessä saaneet muun muassa Tove Jansson, Mauri Kunnas, Katja Tukiainen, Juba Tuomola, Tiitu Takalo ja Kari Korhonen.
Näyttely
Wallun töistä on avattu samalla näyttely, joka on esillä 19.1.–28.2. Kansalliskirjaston kahvilassa.
Tällä videolla voit tutustua näyttelyyn ja kuunnella Wallun kertomuksia urastaan.
Tässä linkissä on kuvagalleria näyttelystä.
Lisätietoa ja linkkejä
Wallun sarjakuvaneuvosperustelut vuodelta 2014
Suomen sarjakuvaseuran 50-vuotishistoriikki Hauskaa mutta raskasta (2021)