Suomen sarjakuvaseura on vuonna 2024 päättänyt myöntää sarjakuvaneuvoksen arvonimen seuraaville kolme henkilölle, jotka ovat toiminnallaan merkittävästi edesauttaneet sarjakuvailmaisun asemaa Suomessa.
Harri Filppa
Harri Filppa on pohjoisen sarjakuvan kantava voima. Hänen näppinsä ovat syvällä sarjakuvassa sekä tekijän että mahdollistajan rooleissa. Hänen työnsä Oulun sarjakuvakeskuksella ja Oulun sarjakuvafestivaaleilla on todella tärkeää etenkin pohjoisempien maakuntien sarjakuvatoiminnalle. Filppa on toiminnallaan kehittänyt sarjakuvakulttuuria ja ollut aina valmis kokeilemaan myös uusia tapoja sen levittämiseen, esimerkiksi podcastin muodossa.
Reetta Laitinen
Reetta Laitinen on sarjakuvantekijä ja sarjakuvatoimija, joka on ollut tärkeä osa suomalaisen feministisen sarjakuvan kehitystä. Hän on toiminut monessa erilaisessa sarjakuva-alaa kehittävässä roolissa, muun muassa Sarjainfo-lehden päätoimittajana ja Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtajana. Laitisen toimittama teos Sisaret 1918 voitti vuonna 2019 Sarjakuva-Finlandian.
Petteri Oja
Petteri Oja on montaa eri asiaa, mutta erityisesti sarjakuvan mahdollistaja. Zum Teufel-, Lempo- ja Kissanviikset-kustantamoiden avulla Oja on mahdollistanut ensimmäiset askeleet kirjakustantamisen maailmaan useille suomalaisille eturivin sarjakuvantekijöille. Turun Sarjakuvakaupassa Oja mahdollistaa myös sarjakuvan lukemisen ja hän on myös toiminut muun muassa Turun sarjakuvakerho (nyk. Turun sarjakuvaseura) ry:n aktiivina.