-
Sarjakuvaneuvos Harto Pasonen
Harto Pasonen opetteli ensin sarjakuva-alan omakustannepuolella (Alpha-antologia) ja alkoi sen jälkeen 1990-luuvlla toimia ammattimaisena sarjakuvan kustantajana ja välittäjän. Hän onnistui luomaan…
-
Sarjakuvaneuvos Soile Kaukoranta
Soile Kaukoranta palkittiin mittavasta ja korkeatasoisesta kääntäjäntyöstään ja ikkunoiden avaamisesta Eurooppaan Ruutu ja Non Stop -lehtien päätoimittajana.
-
Sarjakuvaneuvos Harri Römpötti
Harri Römpötti oli jo vuonna 1979 perustamassa Seinäjoen sarjakuvaseuraa ja sen lippulaivaa, Kannus-lehteä. Sittemmin Römpötti on tehnyt pitkän päivätyön sarjakuvatoimittajana ja…
-
Sarjakuvaneuvos Jukka Kemppinen
Jukka Kemppinen sai tunnustuksen merkittävästä sarjakuvaa käsittelevien artikkelien kirjoitustyöstä ja toimista korkeatasoisen ulkomaisen sarjakuvan tunnetuksi tekemisessä.
-
Sarjakuvaneuvos Mikael Ahlström
WSOY:n kustannustoimittajana vuodesta 2000 työskennellyt Mikael Ahlström on vaikuttanut voimakkaasti perinteikkään kirjakustantamon sarjakuvajulkaisuihin. Hänen ansiostaan WSOY alkoi 2000-luvun alussa kääntää ranskalaisen…
-
Sarjakuvaneuvos Kirsi Kinnunen
Kääntäjä, tulkki ja aina pirteä Kirsi Kinnunen on suomalaisen sarjakuvan tärkeimpiä lobbaajia varsinkin ranskalaisen kielialueen suuntaan. Minkään taiteenlajin sanasto ei ole…
-
Sarjakuvaneuvos Ilpo Koskela
Suomessa yli miljoona kansalaista lukee sarjakuvia päivittäin. Mutta mikään ei synny itsestään, sarjakuvatkin tarvitsevat tekijänsä. Ilpo Koskela aloitti uransa sarjakuvapiirtäjänä ja…





