WSOY:n kustannustoimittajana vuodesta 2000 työskennellyt Mikael Ahlström on vaikuttanut voimakkaasti perinteikkään kirjakustantamon sarjakuvajulkaisuihin. Hänen ansiostaan WSOY alkoi 2000-luvun alussa kääntää ranskalaisen niin sanotun uuden aallon sarjakuvia suomeksi.

Ranskalainen sarjakuva koki pienimuotoisen vallankumouksen 1990-luvulla, jolloin uusi piirtäjäsukupolvi kyseenalaisti vanhat näkemykset sarjakuvasta. Muuttunut sarjakuva-ajattelu heijastui valtavirtakustantamojen sarjakuviin asti. Niissä alkoi näkyä uudenlaista spontaaniutta ja vivahteikkuutta. Monet vanhat lajityypit, kuten merirosvosarjakuva, heräsivät henkiin osaavien tekijöiden käsissä.

WSOY on julkaissut 2000-luvulla muun muassa Christophe Blainiä, Lewis Trondheimiä, Manu Larcenetia sekä Philippe Dupuyta ja Charles Berberiania. Mikä tärkeintä, sarjojen julkaiseminen ei ole tyssännyt yhteen osaan vaan työtä on jatkettu pitkäjänteisesti. Näin ei ehkä olisi käynyt ilman Ahlströmin panosta kustannustoimittajana ja kääntäjänä.

Kääntäjä, tulkki ja aina pirteä Kirsi Kinnunen on suomalaisen sarjakuvan tärkeimpiä lobbaajia varsinkin ranskalaisen kielialueen suuntaan. Minkään taiteenlajin sanasto ei ole tuntematonta Kinnuselle, joka väsymättömästi ja itseään säästämättä selvittää perusteellisesti eteensä tulevat kysymykset.

Sujuva ja luonnollinen kieli vivahteineen välittyy häneltä niin puheena kuin käännösteksteissäkin molempiin suuntiin, niin ranskasta suomeksi kuin päinvastoinkin. Kinnusen lukuisista käännöstöistä sarjakuvan alalla mainittakoon Incal-, Blacksad- sekä Alix-sarjat. Jokainen näistä sarjakuvista käsittelee aivan eri tyyppisiä maailmoja sekä sisältää kielellisiä knoppeja, joita ei olisi mahdollista sovittaa suomen kielelle ilman luovan hullua mielikuvitusta ja takorautaista ammattitaitoa.

Esimerkkejä Kinnusen käännöksistä ranskaksi ovat Ville Rannan Kajaani eli L’Exile du Kalevala sekä Aapo Rapin Meti, jotka molemmat ovat ehdolla vuoden 2010 parhaaksi Ranskassa julkaistuksi sarjakuvateokseksi Angoulêmen festivaaleilla.

Kirsi Kinnunen pyrkii sieluaan myöten olemaan täydellinen kotimaisen sarjakuvan lähettiläs keskellä Eurooppaa. Hänen taitojensa sekä erinomaisen kontaktiverkostonsa avustamana moni suomalainen sarjakuvantekijä on saanut työnsä esille maailman tärkeimmillä sarjakuvamarkkinoilla.

Suomessa yli miljoona kansalaista lukee sarjakuvia päivittäin. Mutta mikään ei synny itsestään, sarjakuvatkin tarvitsevat tekijänsä. Ilpo Koskela aloitti uransa sarjakuvapiirtäjänä ja graafikkona jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Parhaiten hänet tunnetaan Aleks Revel –sarjakuvasta, joka kertoo fiktiivisen virolaisen seikkailijan elämästä  kieltolain aikana ja sen jälkeen.

Tuottelias Koskela on tehnyt sarjakuvia sekä viihde- että hyötykäyttöön. Hänellä on myös pitkä kokemus sarjakuvantekemisen opettajana ja luennoitsijana. Koskela on julkaissut viisi sarjakuva-albumia sekä omiin kokemuksiinsa ja opetusmateriaaleihinsa perustuvan Sarjakuvantekijän oppikirjan.

Uransa alussa Koskela oli mukana perustamassa Oulun Sarjakuvaseuraa. Hän oli mukana myös Oulun Yliopiston sarjakuvaseura Ruuvarissa. Kemin kansanvälisiä sarjakuvapäiviä järjestävän Kemin sarjakuvakeskus ry:n hallituksessa Koskela on ollut vuodesta 1995 toimien sen varapuheenjohtajana, vuodesta 2001 lähtien puheenjohtajana, hoitaen myös festivaalin kansainvälisiä yhteyksiä.

Vuodesta 2007 lähtien hän on johtanut Kemin kansanvälisiä sarjakuvapäiviä. Koskelan joviaalin asenteen ja idearikkaan toimintatavan avulla on syntynyt paljon uusia sarjakuva-alan kontakteja ja toimintoja niin Suomen rajojen sisäpuolella kuin kansainvälisestikin.Hänen esimerkkinsä ja opetustyönsä on ollut tärkeä alkusysäyksen antaja monelle nykyisin tunnustetulle sarjakuvantekijälle.

Informaatikko Tanja Rasila on ajanut voimallisesti sarjakuvan asemaa tutkimus- ja kirjastomaailmassa.

Rasilan 1994 Tampereen yliopistolle laatima Suomen kirjallisuuden pro gradu -työ aiheesta ”Huumori ja koominen Tarmo Koiviston sarjakuvassa Mämmilä” ja vuonna 2001 julkaistu ”Suomalainen sarjakuvantutkimus vuoteen 2000” ovat tyyppiesimerkkejä sarjakuvan tutkimuksen vakiintumisesta. Varsinkin jälkimmäinen on tätä nykyä lähes jokaisen sarjakuva-aiheisen tutkimuksen lähdeluettelossa.

Vuonna 2003 Rasila oli avainasemassa, kun unohduksiin jäänyt Sarjakuvaseuran kokoelma siirrettiin Taideteollisen korkeakoulun tiloihin. Siirron jälkeen hän aloitti toiminnan järjestelmällisen ja aktiivisen kehittämisen. Tämä oli alkusysäys toiminnan merkittävään kasvuun ja Sarjakuvakeskuksen syntymiseen. Samalla Rasila käynnisti pohjoismaisen yhteistyön mallin, joka on sittemmin laajentunut ja kasvanut monipuoliseksi dialogiksi lähialueiden sarjakuvakulttuurien kesken.

Suomalaisilla sarjakuvantekijöillä on usein paha tapa vähätellä itseään ja töitään, vaieta seurakunnassa kun pitäisi tosissaan veisata sarjakuvan ilosanomaa. Onneksi vakan alta nousee muutamia poikkeuksia. Yksi heistä on Keijo Ahlqvist, joka  on 1980-luvulta lähtien opettanut sarjakuvaa eri oppilaitoksissa, viime vuosina Limingan taidekoulussa.

Vuonna 1955 syntynyt, Turun Yliopistossa ja Sirola-opistossa opiskellut Ahlqvist saapui suorittamaan siviilipalvelustaan Kemin· kulttuuritoimistoon vuonna 1984. Tästä käynnistyi tinkimättömän sarjakuvainraastajan ja -piirtäjän ura, joka on tuottanut mm. ainutlaatuisia, sarjakuvamuotoisia kunnalliskertomuksia Kemin kaupungille, kuin myös ensimmäisen suomalaisista sarjakuvanteko-oppaista, teoksen Piirrä sarjakuvaa 1988, jonka Ahlqvist toteutti Ari Kutilan kanssa.Muutoinkin Ahlqvist on ollut eturintamassa monilla sarjakuvan uusilla alueilla, kuten esimerkiksi kehittämässä sarjakuvablogeja sekä sarjakuvawikiä, internet-tietopankkia kaikille kuvan ja sanan liitosta kiinnostuneille.

 

Vielä 1980-luvulla Helsingin sarjakuvafestivaalit oli pienen, sarjakuviin intohimoisestisuhtautuvan yleisön tapahtuma. Kehitys kansainvälisestikin mielenkiintoiseksi alan tapahtumaksi alkoi aikana, jolloin Reija Nieminen toimi tapahtuman tuottajana.

 

Aiemmin muun muassa Suuri kurpitsa-lehteä yhdessä Pauli Kallion kanssa toimittaneen Niemisen luotsaamien kuuden vuoden (1995–2000) aikana tapahtuma sai nykyisetraaminsa. Sarjakuvien myynnin ja keskustelutilaisuuksien rinnalle nousivat etenkin sarjakuvanäyttelyt ja kansainvälisten taiteilijaryhmien vierailut. Suomessa nähtiin ensi kerran muunmuassa ranskalaisten L’Association- ja Amok-kustantamojen sekäbelgialaisen Fréon-ryhmän ja slovenialaisen Stripburger-ryhmän taiteilijoiden töitä. Tärkeäsilmien avaaja nuorelle piirtäjäsukupolvelle oli myösuuden sveitsiläisen sarjakuvan näyttely vuonna 1997.Yksittäisistä taiteilijoista mainittakoon kanadalaisetJulie Doucet, Seth ja Chester Brown, englantilainen Neil Gaiman,espanjalainen Max ja saksalainen Anke Feuchtenberger.

Egmont Kustannuksen kustannustoimittaja Asko Alanen on populaarikulttuurin tuntija vailla vertaa. Hänen päänsisäisissä tiedostoissaan ovat niin piirretyt kuin elävätkin kuvat, sekä musiikki ja kirjallisuus, hyvässä järjestyksessä.

Suomalaisten Korkeajännitysten toimittaminen on mainio oivallus, joka valottaa Suomen raskasta ja varjoista historiaa elävästi. Alasen toimituskaudella yhä uusia yleisöjä saanut Tex Willer on jo instituutio. Suomen MAD sekä MADin erikoisjulkaisut ovat ilahduttavasti tarjonneet sivutilaa myös suomalaisille tekijöille.

Alanen on käyttösarjakuvan toimittamisen taituri. Hän osaa löytää juuri ne raaka-aineet, joita suomalainen sarjakuvanälkä kulloinkin vaatii.

Jukka Rislakki toimi Suomen sarjakuvaseuran ensimmäinen puheenjohtajana. Hän sai sarjakuvaneuvoksen arvonimen merkittävästä sarjakuvaa käsittelevästä kirjoitus- ja valistustyöstä.

Tammen kustannustoimittaja Vappu Orlov aloitti työn sarjakuvien parissa 1980-luvun alkupuolella. Ulkomaista sarjakuvaa suomennettiin tuolloin kitsaasti, ja aivan yhtä nihkeästi suhtauduttiin myös kotimaiseen albumituotantoon.

Kahdenkymmenen vuoden donquijotemaisen sarjakuvaurakkansa jälkeen Orlov jää historiankirjoihin erityisesti Enki Bilalin (alkaen Jumalattomasta näytelmästä, 1985) ja Hunt Emersonin (alkaen Lady Chatterleyn rakastajasta, 1989) sekä Sempén sarjakuvien kustannustoimittajana. Lisäksi Orlov on ollut valikoimassa Tammen kustannusohjelmaan useita eteviä kotimaisia tekijöitä - Heikki Paakkasesta Sami Toivoseen & Timo Varpioon, Jii Roikosesta Ville Tietäväiseen.

Timo Reenpää oli Suomen sarjakuvaseuran kolmas puheenjohtaja. Hän saa kiitosta pitkäaikaisesta ja väsymättömästä uurastuksesta Suomen sarjakuvaseuran ja suomalaisen sarjakuvan hyväksi.

Helsingin Sanomien sarjakuvatoimittaja Eeva Lepistö on Suomen luetuin mutta myös tuntemattomin kääntäjä. Jo 42 vuoden ajan Lepistö on pitänyt huolta maamme luetuimman lehden sarjakuvasivun tasaisesta laadusta sekä ollut juurruttamassa useita suosittuja sarjoja Suomeen.

Erityisenä ansiona on pidettävä korkeatasoisen kotimaisen sarjakuvan säännöllistä julkaisemista HS:ssa. Yksittäisinä huippuina Lepistön kaudelta ponnahtavat esiin muun muassa Pauli Kallion ja Christer Nuutisen Kramppeja ja nyrjähdyksiä, "Timppa" Mäkelän Kalliokadun blues ja Minun elämäni sekä "Juba" Tuomolan Viivi & Wagner.

Arto Kytöhonka sai tunnustuksen opastuksesta ja rohkaisusta, jota "Reiska" on Ilta-Sanomien "Meidän Iltis" -palstalla antanut nuorille sarjakuvan tekijöille julkaisemalla ja kritisoimalla heidän töitään.

Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja, kriitikko ja tietokirjailija Toni Jerrman on sarjakuvafani, jolla on erinomainen maku ja halu kertoa siitä muillekin - meidän onneksemme. Jerrmanin uraa toimittajana leimaa intomielisyys. Sarjakuvia käsittelevät artikkelinsa ja kritiikkinsä hän kirjoittaa yhtäältä agitaattorin tunteen palolla, toisaalta vankalla ammattitaidolla.

Sarjakuva on ollut näkyvästi esillä Tähtivaeltajassa koko sen liki 25-vuotisen historian aikana. Jerrman on säännöllisesti nostanut lehden palstoilla esiin tuntemattomia mutta kiinnostavia sarjakuvia, Suomesta ja ulkomailta. Tähtivaeltajassa julkaistiin esimerkiksi artikkeli japanilaisesta sarjakuvasta eli mangasta ennen kuin sitä nykyisin kuluttava sukupolvi oli edes syntynyt. Lehdessä on myös julkaistu runsaasti suomalaista sarjakuvaa ja sarjakuvapiirtäjien kuvituksia.

Markku Kivekäs sai tunnustuksen ainutlaatuisesta Carl Barksin elämäntyön tutkimisesta ja sarjakuvatietouden levittämisestä Aku Ankka -lehden "toimituksen oma nurkka" -palstalla.

Jukka Kemppinen sai tunnustuksen merkittävästä sarjakuvaa käsittelevien artikkelien kirjoitustyöstä ja toimista korkeatasoisen ulkomaisen sarjakuvan tunnetuksi tekemisessä.

Soile Kaukoranta palkittiin mittavasta ja korkeatasoisesta kääntäjäntyöstään ja ikkunoiden avaamisesta Eurooppaan Ruutu ja Non Stop -lehtien päätoimittajana.

Heikki Kaukoranta sai tunnustuksen toiminnastaan suomalaisen sarjakuvan "uudelleen löytämisen" hyväksi ja suomalaisen sarjakuvan historian tallentamisesta.

Osmo Jokinen nimitettiin sarjakuvaneuvokseksi työstään kirjoitus- ja valistustyöstä sarjakuvan arvostuksen nostamiseksi ja sarjakuvan hyväksymiseksi itsenäiseksi ilmaisumuodoksi.

Ilpo Hakasalo toimi arjakuvaseuran toisena puheenjohtajana. Pitkäaikaisesta asenteiden muokkaamisesta sarjakuvan hyväksymiseksi osana suomalaista populaarikulttuuria.

Kalervo Pulkkinen saa kunniaa eräänä ensimmäisistä sarjakuvien säännöllisen sanomalehtikritiikin tekijöistä, kuin myös useista tietokirja-artikkeleistaan.

Heikki Porkola näytti Kemin kulttuurisihteerinä koko maan kunnallisbyrokraateille mistä tipu pissii hankkimalla kotikaupungilleen sarjakuvakaupungin huikean maineen.

Rauli Nordberg pani pystyyn suomalaista sarjakuvaa välittävän laajan syndikaatin.

Stina Kullberg on luonut Akateemisen kirjakaupan sarjakuvaosastosta sarjakuvaharrastajan paratiisin.

Markku Jalava on tiukkaa tasoa ylläpitävä sarjakuvakustantaja.

Juhani Tolvanen on sarjakuvaseuran pitkän linjan aktiiveja, joka on toiminut niin hallituksen jäsenenä kuin Sarjainfon päätoimittajanakin. Yhdessä Heikki Jokisen kanssa hän kokosi ensimmäisen kotimaisen sarjakuvan antologian Ruututarha (1983). Ilta-Sanomien sarjakuvatoimittajana Tolvanen on parantanut suomalaisen sarjakuvan asemaa konkreettisesti käyttämällä kotimaisia sarjakuvia lehdessään ja sen sarjakuvaliitteessä. Erityisesti mainittakoon vuonna 1986 lanseerattu sarja Kuukauden kotimainen, jossa on kuukausittain esitelty uusia kotimaisen sarjakuvan piirtäjiä.

Kari Poutasuo on sarjakuvaseuran jäsenenä aktiivisesti seurannut kentän tapahtumia ja pitänyt myös vaihtuvat opetus- ja kulttuuriministerit ajan tasalla ja ollut sarjakuvaseuralle tärkeä yhteyshenkilö suomalaisen sarjakuvan asemaa kohennettaessa. Merkittävää tukea sarjakuvaseura on saanut mm. Angoulêmen näyttelylleen juuri Opetusministeriön taholta.

P. A. Manninen on tunnettu paitsi sarjakuvantekijänä myös moninaisista muista toimistaan sarjakuvan alalla. Hän on ollut Tampereen sarjakuvaseuran kantavia voimia eli yleismiesjantusia. Manninen on myös aktiivisesti opettanut sarjakuvan tekemistä ja lukemista. Yliopisto-opinnoissaan hän on käsitellyt sarjakuvaa mm. kasvatustieteen pro gradu -työssään ja sittemmin väitöskirjassaan.

Pauli Kallio perusti Suuri Kurpitsa -lehden 1981 rock- ja sarjakuvakulttuurin merkeissä. Lehti kehittyi nopeasti merkittäväksi rock-sukupolven kulttuurilehdeksi, jossa ikäpolven ilmaisulle tyypillisenä välineenä sarjakuva sai poikkeuksellisen tärkeän tehtävän. Vuodesta 1983 Reija Niemisen kanssa toteutettu lehti suuntautui yhä enemmän sarjakuvaan, jopa kokonaisin sarjakuvateemanumeroin.

Ns. uuden polven piirtäjät on johdonmukaisesti esitelty Suuressa Kurpitsassa, ja Suuren Kurpitsan sarjakuvaseura on myös kustantanut erillisiä albumeita ennen kuin suuret kustantajat ovat löytäneet niiden tekijät (mm. Joakim Pirisen ja Sami Toivosen). Suuren Kurpitsan linja on lähinnä runollista, ei-kaupallista sarjakuvaa.

Veikko Savolainen on suomalaisen sarjakuvan uuden nousun "isä". Neuvoksen arvonimi myönnettiin nuorten sarjakuvantekijöiden ohjaustyöstä, suomalaisen sarjakuvan pelastamisesta Sarjis-lehden avulla ja esimerkillisestä sinnikkyydestä sarjakuvapiirtäjän ammatin harjoittajana.

Heikki Jokinen on sarjakuvaseuran pitkän linjan aktiiveja, joka on toiminut niin hallituksen jäsenenä, seuran puheenjohtajana kuin Sarjainfon päätoimittajanakin. Jokinen on myös ahkera luennoitsija sarjakuvan alalla. Yhdessä Juhani Tolvasen kanssa hän kokosi ensimmäisen kotimaisen sarjakuvan antologian Ruututarha (1983). Heikki Jokinen on ollut mukana mm. Kemin arvosteluraadissa ja konsultoimassa Kemin sarjakuvakeskukselle. Jokinen on ollut myös merkittävä apu sarjakuvan kansainvälisissä suhteissa.

Erkki Salonen on pitkän linjan sarjakuvamies, ensin piirtäjänä ja sittemmin sarjakuva-aktiivina. Sarjakuvapiirtäjänä Salonen on yksi veteraanejamme, joka on piirtänyt tarinoita muun muassa klassisiin Kalle Viksari -sarjakuva-albumeihin. Myöhemmin Salonen on muun muassa kirjoittanut jo hyvin varhaisessa vaiheessa artikkeleita sarjakuvista eri julkaisuihin (muun muassa MitäMissäMilloin-kirjat 1950-luvulla) ja vaikuttanut takapiruna eri tapahtumien syntyyn.

Vuonna 2001 Suomen sarjakuvaseura täytti 30 vuotta. Salonen toimi Sarjakuvaseuran perustavan kokouksen puheenjohtajana.

1970-luvulla Salonen oli Kulttuurirahaston yliasiamiehenä vaikuttamassa Jyväskylän kesässä pidettyihin, suomalaisen sarjakuvakulttuurin kannalta tärkeiden Iloisten kuvien piirtäjien päivien (1973 ja 1974) ja niiden ohessa järjestettyjen sarjakuvakurssien syntyyn.

Harri Römpötti oli jo 1970-luvun alussa perustamassa Seinäjoen sarjakuvaseuraa ja sen lippulaivaa, Kannus-lehteä. Sittemmin Römpötti on tehnyt pitkän päivätyön sarjakuvatoimittajana ja yhtenä maamme johtavista sarjakuvakriitikoista. Hän on kirjoittanut vuosien varrella sarjakuvista säännöllisesti muun muassa Helsingin Sanomiin, Suomen Tietotoimistolle, Demarille ja Rumballe. Suomen sarjakuvaseuran julkaisemassa Sarjainfo-lehdessä Römpötti toimi toimitussihteerinä vuosina 1993-1996 ja uutistoimittajana vuosina 1997-1999. Suomen Sarjakuvaseuran hallituksessa Römpötti toimi vuosina 1984-1999.

Römpötin uraa toimittajana leimaa ehdoton omistautuminen aiheelleen. Hänen asiantuntevat kritiikkinsä pyrkivät johdonmukaisesti edistämään laadukkaan sarjakuvan asiaa.

Harto Pasonen opetteli ensin sarjakuva-alan omakustannepuolella (Alpha-antologia) ja alkoi sen jälkeen 1990-luuvlla toimia ammattimaisena sarjakuvan kustantajana ja välittäjän. Hän onnistui luomaan lama-ajan vaikeissa olosuhteissa sarjakuvien välitys- ja jälleenmyyntiverkoston, josta moni kotimainen tekijä on hyötynyt hänen julkaisemiensa albumien muodossa. Lisäksi Pasonen on julkaissut sarjakuvanäyttelyihin liittyviä sarjakuva-antologioita yhteistyössä muun muassa Sarjakuvantekijät ry:n kanssa

Pasonen on toiminut omistamissaan yhtiöissä (tärkeimpänä Valiosarjat) näkyvästi varsinkin 1990-luvun puolivälin jälkeen. Kun muut sarjakuvapiirtäjät alkoivat vähentää nimikkeitä ja varoa riskejä, Pasonen kasvatti omaa osuuttaan. Parhaimmillaan merkittävä osa uusista kotimaisista albumeista oli Pasosen kustantamia. Sarjakuvaneuvoksen titteli myönnetäänkin Pasoselle määrätietoisesta ja pitkäjänteisestä työstä kotimaisen sarjakuvan tunnetuksi tekemisessä.

Timo Mononen aloitti sarjakuvien maahantuonnin yli kymmenen vuotta sitten. Hänen omistamansa sarjakuvakauppa Kukunor on muodostunut alalla käsitteeksi. Kun käydään Tampereella, käydään myös Kukunorissa.

Sarjakuvapiirtäjät kaipaavat esikuvia, ja sarjakuvien lukijat haluavat tutustua uusiin sarjakuviin tuoreeltaan alkukielellä. Mononen on vuosien varrella johdonmukaisesti pitänyt hittien ohella kaupan myös vähemmän myyviä artikkeleita, kuten eurooppalaista sarjakuvaa, japaninkielistä mangaa ja kotimaisia pienkustanteita. Mononen on myös tukenut sarjakuvia julkaisevia yhdistyksiä ostamalla mainostilaa näiden lehdistä.

Jukka Heiskanen aloitti aktiivisesti sarjakuvien parissa toimimisen julkaisemalla Jussi Karjalaisen kanssa 1980-luvun taitteessa NoNiin-omakustannetta. Sittemmin Heiskanen on toiminut aktiivisesti niin sarjakuvatoimittajana kuin -kääntäjänäkin.

Heiskanen toimi Suomen Sarjakuvaseuran Sarjainfo-lehden päätoimittajana vuosina 1993-1996. Huolella mietityt ja monipuoliset teemanumerot (mm. sarjakuva ja kirjallisuus, sarjakuva ja uskonto sekä Aku Ankka) paitsi herättivät keskustelua myös rakensivat ja kehittivät osaltaan maamme sarjakuvatietoisuutta. Sarjakuvan "täyttäessä 100 vuotta" vuonna 1996 Heiskanen julkaisi Sarjainfossa joukon klassisia sarjakuvaesseitä.

Lisäksi ammatikseen Aku Ankka-lehden toimituspäällikkönä työskentelevä Heiskanen on suomentanut satakunta sarjakuva-albumia vuodesta 1985 alkaen. Niistä yksi keskeisimpiä on Scott McCloudin sarjakuvan muotoon tehty tietokirja Sarjakuva - näkymätön taide (Good Fellows, 1994).

Sarjakuviin erikoistunut Kulku-Katin Poika on laadukas alan erikoisliike, joka palvelee sekä kovan luokan keräilijöitä että sarjakuvaharrastuksensa alussa olevia. Juha Aarnisalo on jatkanut ansiokkaasti isänsä, Raimo Aarnisalon työtä - ja saakin nyt neuvoksen kunnian toisessa polvessa.

Sarjakuva-antikvariaatti Kulku-Katin pojan valikoima on mahdollisimman kattava: tarjolla on sekä uutta että vanhaa sarjakuvaa, myös kotimaisia pienkustanteita, joille jokainen myyntipaikka on kullan arvoinen. Asiakkaat saavat luotettavaa, rehellistä ja ystävällistä palvelua. Juha Aarnisalon avustuksella on myös saatu tongittua esiin ja uuteen elämään monia historian hämäriin vaipuneita sarjakuvajulkaisuja.