Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon sai vuonna 2003 sarjakuvapiirtäjä-kuvataiteilija Katja Tukiainen (s. 1969).
Jo Katja Tukiaisen ensimmäinen sarjakuva-albumi, Tyttöjen leikit (Jalava, 1997) esitteli useita hänelle sittemmin tavaramerkiksi muotoutuneita teemoja ja ominaispiirteitä. Albumi oli tulvillaan hyvää tuulta, villiä irrottelua ja teräviä huomioita. Tukiaisen maailmassa kyynisyys ja kylmäkiskoisuus saavat tehdä tilaa hellyydelle ja ymmärtämykselle.
Monessa suhteessa samankaltainen mutta hallitumpi Tyttö ja Mummo (Jalava, 1998) oli Tukiaisen ensimmäinen mestariteos, eheä kertomus eri sukupolvien naisista. Lämminhenkinen ja ajatuksia herättävä kuvaus pienen tytön ja hänen isoäitinsä suhteesta käsitteli aihetta, joista ei kulttuurissamme paljoa pukahdeta - yhtäältä nuoren tytön, mutta toisaalta myös vanhan naisen seksuaalisuutta. Samalla se muistutti, mitä yhteistä on lapsella ja vanhuksella: kummatkin ovat oravanpyörän ulkopuolella, vapaita tekemään ja sanomaan mitä lystäävät. Tukiaisen ilkikurinen pikkulikka ja hänen rääväsuinen mumminsa eivät tiedä tai välitä yhteiskunnan soveliaisuussäännöistä. Ne ovat tylsimyksiä varten.
Postia Intiasta (Suomen Yrityslehdet, 2002) osoitti Tukiaisen hallitsevan myös omaelämäkerrallisen sarjakuvan lajityypin. "Intiimissä matkakirjeessään kaikille lukijoille" Tukiainen tarttuu elämän pieniin yksityiskohtiin. Hänen matkakertomuksensa ei koostu huippukokemusten kuvauksista tai pompöösien nähtävyyksien esittelystä. Matkailijan napaa tuijottelevat optikot, hajonneet kuumemittarit ja sateessa ilman paitaa ajelevat viiksimiehet ovat paljon kiinnostavampia. Pelkkä tarkkanäköisyys ei kuitenkaan riitä, jos haluaa olla hyvä sarjakuvapiirtäjä - pitää osata myös kertoa. Katja Tukiainen osaa. Hänen tarinansa ovat muodoltaan hallittuja, mutta tuntuvat silti rennosti kerrotuilta.
Tukiaisen tyyli on omaleimainen ja tunnistettava, mutta siinä ei ole kyse itseisarvoisesta kikkailusta. Hän osaa myös varioida tyyliään tarinan mukaan. Postia Intiasta -albumin päiväkirjamaisuus korostuu, koska sen kerronnassa ei ole käytetty ruudutusta kuten sarjakuvissa yleensä. Tyttömäisten prinsessaunelmien kustannuksella lempeästi ilkamoivaa Halusin olla prinsessaa (Suomen yrityslehdet, 1999) hallitsevat vahvat punaisen värin eri sävyt.
Tukiainen on myös kaventanut sarjakuvien ja "oikean taiteen" välistä kuilua. Maalausnäyttelyissään hän on käyttänyt viljalti sarjakuvallisia keinoja. Monet Tukiaisen maalaussarjat itse asiassa ovat sarjakuvia, mutta taidegallerian kontekstissa. Tarina on vain tehty albumin sijaan tauluiksi. Mihin tiikeri juovistansa pääsisi!
