2003: Katja Tukiainen


2003_kuva1.jpg

Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon sai vuonna 2003 sarjakuvapiirtäjä-kuvataiteilija Katja Tukiainen (s. 1969).

Jo Katja Tukiaisen ensimmäinen sarjakuva-albumi, Tyttöjen leikit (Jalava, 1997) esitteli useita hänelle sittemmin tavaramerkiksi muotoutuneita teemoja ja ominaispiirteitä. Albumi oli tulvillaan hyvää tuulta, villiä irrottelua ja teräviä huomioita. Tukiaisen maailmassa kyynisyys ja kylmäkiskoisuus saavat tehdä tilaa hellyydelle ja ymmärtämykselle.

Monessa suhteessa samankaltainen mutta hallitumpi Tyttö ja Mummo (Jalava, 1998) oli Tukiaisen ensimmäinen mestariteos, eheä kertomus eri sukupolvien naisista. Lämminhenkinen ja ajatuksia herättävä kuvaus pienen tytön ja hänen isoäitinsä suhteesta käsitteli aihetta, joista ei kulttuurissamme paljoa pukahdeta - yhtäältä nuoren tytön, mutta toisaalta myös vanhan naisen seksuaalisuutta. Samalla se muistutti, mitä yhteistä on lapsella ja vanhuksella: kummatkin ovat oravanpyörän ulkopuolella, vapaita tekemään ja sanomaan mitä lystäävät. Tukiaisen ilkikurinen pikkulikka ja hänen rääväsuinen mumminsa eivät tiedä tai välitä yhteiskunnan soveliaisuussäännöistä. Ne ovat tylsimyksiä varten.

Postia Intiasta (Suomen Yrityslehdet, 2002) osoitti Tukiaisen hallitsevan myös omaelämäkerrallisen sarjakuvan lajityypin. "Intiimissä matkakirjeessään kaikille lukijoille" Tukiainen tarttuu elämän pieniin yksityiskohtiin. Hänen matkakertomuksensa ei koostu huippukokemusten kuvauksista tai pompöösien nähtävyyksien esittelystä. Matkailijan napaa tuijottelevat optikot, hajonneet kuumemittarit ja sateessa ilman paitaa ajelevat viiksimiehet ovat paljon kiinnostavampia. Pelkkä tarkkanäköisyys ei kuitenkaan riitä, jos haluaa olla hyvä sarjakuvapiirtäjä - pitää osata myös kertoa. Katja Tukiainen osaa. Hänen tarinansa ovat muodoltaan hallittuja, mutta tuntuvat silti rennosti kerrotuilta.

Tukiaisen tyyli on omaleimainen ja tunnistettava, mutta siinä ei ole kyse itseisarvoisesta kikkailusta. Hän osaa myös varioida tyyliään tarinan mukaan. Postia Intiasta -albumin päiväkirjamaisuus korostuu, koska sen kerronnassa ei ole käytetty ruudutusta kuten sarjakuvissa yleensä. Tyttömäisten prinsessaunelmien kustannuksella lempeästi ilkamoivaa Halusin olla prinsessaa (Suomen yrityslehdet, 1999) hallitsevat vahvat punaisen värin eri sävyt.

Tukiainen on myös kaventanut sarjakuvien ja "oikean taiteen" välistä kuilua. Maalausnäyttelyissään hän on käyttänyt viljalti sarjakuvallisia keinoja. Monet Tukiaisen maalaussarjat itse asiassa ovat sarjakuvia, mutta taidegallerian kontekstissa. Tarina on vain tehty albumin sijaan tauluiksi. Mihin tiikeri juovistansa pääsisi!

Puupäät

puupaa.png

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Palkinto on tähän mennessä myönnetty seuraaville tekijöille (suluissa tekijän tärkeimmän sarjakuvan nimi):

2023 Mari Ahokoivu
2022 Harri "Wallu" Vaalio
2021 Hanneriina Moisseinen
2020 Petteri Tikkanen
2019 Sari Luhtanen ja Tiina Paju (Maisa ja Kaarina)
2018 Martti Sirola
2017 Tiitu Takalo
2016 Ville Pirinen
2015 Kari Korhonen (Disney)
2014 Terhi Ekebom
2013 Heikki Paakkanen
2012 Kaisa Leka
2011 Tommi Musturi
2010 Tiina Pystynen
2009 Ville Ranta
2008 Juho Juntunen 
2007 Marko Turunen
2006 Ilkka Heilä (B. Virtanen)
2005 Jii Roikonen (Jasso-kissa)
2004 Timo Aarniala
2003 Katja Tukiainen
2002 Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu)
2001 Jukka Tilsa
2000 Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner)
1999 Kati Kovàcs 
1998 Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat)
1997 Matti Hagelberg
1996 Egon Meuronen ja Olavi Vikainen
1995 Pentti Otsamo
1994 Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä)
1993 Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen)
1992 Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo
1991 Kivi Larmola
1990 Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike)
1989 Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt)
1988 Usko Laukkanen
1985 Kari Leppänen (ei vastaanottanut palkintoa)
1984 Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia)
1983 Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen)
1982 Erkki Tanttu (Rymy-Eetu)
1981 Mauri Kunnas
1980 Tove ja Lars Jansson (Muumi)
1979 Veli-Pekka Alare (Pekko)
1978 Tarmo Koivisto (Mämmilä)
1975 Asmo Alho (Kieku ja Kaiku)
1973 Veikko Savolainen (Joonas)
1972 Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)

Palkinto on jaettu sarjakuvataiteilijoille vuosittain, kahta lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Palkinnon perusteet ja painotukset ovat vaihdelleet, koska kukin saaja on vaikuttanut suomalaiseen sarjakuvaan omalla tavallaan. Puupäähattua ei kuitenkaan ole milloinkaan jaettu yksittäisestä albumista vaan koko tuotannosta.

1970–80-luvuilla ammattimaisia piirtäjiä oli vain kourallinen. Puupäähatun saajat olivat osin myös nuoria tekijöitä, joista tuli veteraaneja vasta iän myötä.

1990-luvulla nousi uusi piirtäjäsukupolvi, joka innostui 1970-luvun sarjakuvabuumista eurooppalaisine laatusarjakuvineen ja kokeili siipiensä kantokykyä sarjakuvaseurojen lehdissä 1980-luvulla. 

2000-luvun ilmiö on ollut naispiirtäjien määrän kasvu, mikä on näkynyt myös palkituissa.